UPM valitsi maantieteellisesti laajan ja kattavan EU-ympäristömerkin

EU-ympäristömerkki koskettaa laajasti UPM:n paperituotteita Euroopassa. Yli kahdellasadalla UPM:n paperilajilla on EU-ympäristömerkki. Merkki on osoitus tuotteiden pienestä ympäristövaikutuksesta.

Metsäteollisuusyhtiö UPM:n tuotevalikoimaan kuuluu sanomalehtipapereita, kopiopapereita ja graafisia papereita, jotka on merkitty EU-ympäristömerkillä.

Merkin kriteerien täyttäminen on vaatinut tuotteiden elinkaaren tarkkaa läpivalaisua. Kemikaalivaatimusten kohdalla on pitänyt olla erityisen tarkkana. Myös puun alkuperän tunteminen ja tiukat päästörajoitteet niin veteen kuin ilmaan kuuluvat EU-ympäristömerkin vaatimuksiin.

– Ympäristötietoinen ajattelu on ollut ja on osa UPM:n strategiaa. EU-ympäristömerkki todistaa asiakkaillemme, että UPM:n paperituotteet täyttävät tiukat ympäristöön kohdistuvat vaatimukset, kertoo ympäristöasioista vastaava Anne Lihvonen UPM:stä.

UPM hankki EU-ympäristömerkin siksi, että merkki on maantieteellisesti laaja ja kattaa tuotteen koko elinkaaren. Merkki myös tukee yrityksen strategiaa ja toimii todisteena asiakkaille.

UPM oli ensimmäisten joukossa tuomassa merkkiä markkinoille ja tekemässä sitä tunnetuksi. Kopiopapereilla ja graafisilla papereilla merkki on ollut vuodesta 2006 ja sanomalehtipapereilla vuodesta 2012. UPM oli ensimmäinen yritys maailmassa, joka sai sanomalehtipapereilleen EU-ympäristömerkin. Kopiopapereissa ja graafisissa papereissa UPM ennätti hankkia merkin ensimmäisenä Suomessa.

-Olemme innoissamme, että tuotteillemme on tällainen työkalu, jolla voimme osoittaa sitoutumisemme ympäristöasioihin, sanoo Lihvonen.

EU-ympäristömerkki

EU-ympäristömerkki