Miksi valita EU-ympäristömerkki?

Kuluttajalle EU-ympäristömerkki on helppo tapa tehdä vastuullisia valintoja. Yritykselle merkki on sekä kehitystyön tuki että keino tehdä vastuullisuustyötä luotettavasti näkyväksi.

Kuluttajalle

Haluatko vaikuttaa ympäristön tilaan ostopäätöksilläsi? EU-ympäristömerkki auttaa sinua valitsemaan oikein, sillä merkki myönnetään vain ympäristön kannalta parhaille tuotteille ja palveluille.

EU-ympäristömerkki auttaa tekemään ympäristön kannalta hyviä ostopäätöksiä. Merkki kertoo puolueettomasti ja luotettavasti tuotteen tai palvelun olevan ympäristön kannalta parempi kuin kilpailijansa. Merkki voidaan myöntää tuotteelle, jonka koko elinkaari täyttää tiukat ympäristö-, turvallisuus- ja laatuvaatimukset. Vaatimustaso on asetettu sellaiseksi, että vain 10–20 prosenttia tuotteista tuoteryhmän sisällä voi saada EU-ympäristömerkin.

taytekuva10
Jo yli 2 000 yritykselle ja kymmenille tuhansille tuotteille ja palveluille on myönnetty EU-ympäristömerkki yli 20 tuoteryhmässä. Merkin voi löytää mm. maaleista, tekstiileistä, puhdistusaineista, papereista ja majoituspalveluista. EU-ympäristömerkki myönnetään aina määräajaksi ja sen käyttöä valvotaan jatkuvasti. EU-ympäristömerkityt tuotteet ja palvelut on listattu Euroopan komission ylläpitämään katalogiin.

Yritykselle

Ympäristömerkintä tutkii ympäristömerkkeihin liittyen ostajien asenteita, ostokäyttäytymistä sekä merkkien tunnettuutta sekä arvostusta.

Ympäristöasioilla on vaikutusta ostopäätöksessä: suomalaisista 72 prosenttia on kiinnostunut toimimaan ympäristön hyväksi (YouGov 2013). EU-ympäristömerkin tunnettuus on myös kasvussa. Vuonna 2017 merkki oli koko Euroopan tunnetuin ympäristömerkki: sen tunsi 27 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista. Suomessa tunnettuus oli 38 prosenttia.

Vuoden 2020 asiakaskokemustutkimuksen mukaan jopa 90 prosenttia EU-ympäristömerkin suomalaisista luvanhaltijoista oli tyytyväisiä merkkiin.

Näin EU-ympäristömerkki otetaan vastaan matkailualalla

EU-ympäristömerkki

EU-ympäristömerkki