Elämys Ämmin päärakennus Sauvossa

Elämys Ämmi: Lähiruokaa, mummolan tunnelmaa ja EU-ympäristömerkki

Suomen ja Pohjoismaiden toinen nykyisten kriteerien mukaan EU-ympäristömerkitty majoituspalvelu löytyy Sauvosta, noin 30 kilometriä Turusta itään.

Lähiruokaa, luontoelämyksiä, löylyt maanalaisessa savusaunassa ja majoitus puutarhamökissä tai vaikka puuhun ripustetussa teltassa. Muun muassa näitä tarjoaa sauvolainen Elämys Ämmi.

– Ämmi tarkoittaa mummoa. Viisi vuotta sitten kun jäin pois palkkatöistä, halusin luoda paikan, jossa on mummolan tunnelma. Aikuisetkin tarvitsevat sellaista mummolan tapaista paikkaa, missä ei ole pakko tehdä mitään ja mistä lähdetään hyvillä mielin ja vatsat täynnä, yrittäjä Sanna Katajainen kertoo.

Nyt Katajaisen ja hänen puolisonsa Timo Sipon viisivuotinen työ on palkittu EU-ympäristömerkillä. Se tarkoittaa esimerkiksi energian- ja vedenkulutuksen sekä jätemäärien vähentämistä ja tarkkaa seurantaa.

Majoitus- ja ruokapalvelujen lisäksi Elämys Ämmi tarjoaa myös esimerkiksi lähiruoka- ja käsityöaiheisia kursseja.

– Omilla matkoillamme olemme halunneet nähdä miten ne paikalliset elää. Sitä haluttiin tarjota meilläkin. Suomalaista elämää ja kotiruokaa, Katajainen kertoo.

Lähemmäs paikallista elämää olisikin vaikea päästä, sillä Elämys Ämmin päärakennus on myös yrittäjien oma koti. Ympäristömerkkiä hakiessa se tarkoitti, että esimerkiksi oma energiankulutus ja jätemäärät oli laskennassa eroteltava vieraiden kulutuksesta.

Lähimatkailun suosio kasvaa

Elämys Ämmin majoitustoiminta alkoi yhden huoneen vuokraamisesta. Toiminta on laajentunut vuosi vuodelta, ja nyt vieraita yöpyy paitsi päärakennuksessa ja kolmessa mökissä, myös puuhun ripustetussa Leijuteltassa. Kesäksi valmistuvassa neljännessä mökissä nukutaan heinillä kuin linnunpesässä.

Ennen koronaa jopa 70 prosenttia Elämys Ämmin asiakkaista tuli ulkomailta, suurin osa Saksasta. Koko Euroopassa tunnettu ympäristömerkki oli siis luonteva valinta.

Viime aikoina turistien puutetta on paikannut lähimatkailu.

– Korona-aikana monet ovat huomanneet, että lähelläkin voi olla hyviä asioita. Keski-Euroopan kaupunkiloman sijaan riittää omakin kunta. Pienyrittäjiä varmasti myös ajatellaan, Katajainen sanoo.

Timo Sipon itse rakentamaa maanalaista savusaunaa ja sen yhteydessä olevaa kokoustilaa on vuokrattu paljon yritystilaisuuksiin. Vaikka yritystilaisuuksia ei viimeiseen vuoteen juuri ole järjestetty, ainutlaatuinen saunaelämys on löytänyt suosiota muualta. Nyt saunavuoroja varaavat lähialueen perheet.

Ympäristömerkki tukena toiminnan kehittämisessä

Elämys Ämmi on toinen majoitusliike Pohjoismaissa, jolle EU-ympäristömerkki on myönnetty nykyisten kriteerien mukaan. Kriteerien arviointiperusteista 22 on kaikkien hakijoiden täytettävä, ja lisäksi 35 valinnaisesta vaatimuksesta on kerättävä vähintään 20 pistettä.

Sanna Katajaisen mielestä kriteereihin kannattaa suhtautua ennemmin oman toiminnan kehittämisenä kuin vaivalloisena vaatimusten täyttämisenä. Hän myös kiittelee EU-ympäristömerkkiä Suomessa hallinnoivalta Ympäristömerkintä Suomelta saatua tukea.

– Suosittelen muillekin yrityksille, ehdottomasti kannattaa hakea. Helpottaa, kun etenee vaikka yhden kriteerin päivässä. Ei se ole niin vaikeaa, ja saa perusasiat samalla kuntoon.

EU-ympäristömerkin myötä Elämys Ämmi hyväksyttiin myös Sustainable Travel Finland -ohjelmaan. Visit Finlandin hanke kokoaa ympäristöstä huolehtivia matkailukohteita yhden sateenvarjon alle.