EU-ympäristömerkin kosmetiikkakriteerit uudistuvat – lisätietoa webinaarissa 27.10.

EU-ympäristömerkin kriteerit laajentuvat poishuuhdeltavista kosmetiikkatuotteista kaikkeen kosmetiikkaan ja eläintenhoitotuotteisiin. Uusia kriteerejä ja merkin hakemista esitellään kansainvälisessä webinaarissa.

Suuri osa kosmetiikkatuotteiden pakkauksista sisältää jonkinlaisen ympäristöystävällisyydestä viestivän merkinnän tai väittämän. Väitteet voivat kuitenkin olla myös harhaanjohtavia, kuten EU-komission viime talvena julkaisemassa selvityksessäkin havaittiin. Lähes puolet tuotteista esitetyistä ympäristöväittämistä oli vähintään liioiteltuja.

Riippumaton, elinkaaripohjainen ja kokonaisvaltainen ympäristömerkki sen sijaan kertoo pienemmästä ympäristökuormituksesta luotettavasti. EU-ympäristömerkittyjä tuotteita on markkinoilla jo yli 83 000.

Kosmetiikan osalta ympäristömerkitty tarjonta voi kasvaa reilusti lähiaikoina, sillä merkin uudet kriteerit kattavat aiempaa laajemman joukon tuotteita. Poishuuhdeltavien kosmetiikkatuotteiden kuten saippuan tai shampoon lisäksi myös esimerkiksi erilaiset voiteet ja eläintenhoitotuotteet voivat nyt saada EU-ympäristömerkin.

Kaikki EU-ympäristömerkin kriteerit löytyvät EU-komission sivuilta.

Tervetuloa kosmetiikkakriteerien webinaariin 27.10.

Kriteereissä on kielletty esimerkiksi hormonitoimintaa häiritseviksi epäillyt aineet, ftalaatit, mikromuovit, perfluoratut yhdisteet ja vesieliöille haitallisimmat UV-suodattimet. Lapsille suunnatut tuotteet eivät saa sisältää hajusteita. Palmuöljyn vaatimuksia on myös tiukennettu.

EU-komissio järjestää webinaarin uusista kriteereistä ja EU-ympäristömerkin hakemisesta keskiviikkona 27.10.2021 klo 9.00–10.30 Suomen aikaa (10.00–11.30 CEST). Tilaisuuden kieli on englanti, lisätietoa täällä.

Webinaarissa esitetty materiaali on saatavilla täällä (PDF).

New EU Ecolabel criteria for cosmetics and animal care products – Mobilizing industry and empowering consumers in the green transition

Agenda (Finnish time)

8.45–9.00 Opening of the WebEx room
9.00–9.20 The EU Ecolabel and Zero Pollution: a tool to engage in a clean and circular economy –
Gianluca Cesarei, Joachim D’ Eugenio, European Commission, DG ENV
9.20–10.10 The EU Ecolabel criteria for cosmetics and animal care products – Giorgia Faraca,
European Commission, JRC
10.10–10.20 How to apply for the EU Ecolabel – Giorgia Faraca, European Commission, JRC
10.20–10.30 Questions and Answers

To register please send an email to: JRC-B5-COSMETICS@ec.europa.eu